Tästä alkaa Speyintarin suvun tarina :D

 

Oli aurinkoinen, kaunis päivä Sunset Valleyssa. ''Eihän tämä voi olla totta...'' kuului raskas huokaus.

''Eihän tällä koko tontilla ole mitään! Ja isä vakuutteli minulle, että täällä olisi kaunis kartano. Huijari..!'' tuhahti 22-vuotias, ruskeatukkainen nuori nainen, nimeltään Jennifer. Hänen menneisyytensä ei ollut mitään kukkien terälehdillä tanssimista.

Hänen äitinsä oli kuollut suuressa auto-kolarissa. Jennifer oli juuri ja juuri selviytynyt, sillä kuorma-auton kyydistä pudonnut metallilasti olisi osunut häneen, jos hän ei olisi väistänyt. Jenniferin isä oli luvannut tälle suuren, kauniilla näköalapaikalla sijaitsevan tontin. Ja jossa MUKA olisi kaunis kartano suurine puutarhoineen. Jenniferille oli jäänyt hiukan rahaa ylikin.

Tällaisen tontin Jennifer pystytti viimeisillä rahoillaan. ''Ei mikään luksuslukaali, mutta se kelpaa, jos ei muutakaan ole.'' hän mumisi samalla tutkiessaan hieman tarkemmin, oliko seinä varmasti tasaisesti maalattu.

Tällaiselta ''talo'' näyttää ylhäältä päin. Toivottavasti saatte jonkinlaisen käsityksen siitä.

Jennifer päätti heti ryhtyä maalaamaan. Maalaaminen oli aina ollut lähellä hänen sydäntään. Tässä välissä voisin mainita, että Jennifer on huumorintajuinen, perfektionisti, kätevä, taiteellinen ja onnekas. Kaikki täydellisiä luonteenpiirteitä.

Koska Jenniferillä ei vielä ollut pyörää, tyytyi hän tilaamaan taksin ja lähtemään kaupungille katselemaan hiukan ympärilleen. Jospa sieltä löytyisi Se Oikea?

Ensin Jennifer kävi keskuspuistossa, mutta kuuli kaupungintalolta hirvittävää melua. Mielenosoitushan se siellä oli. Jennifer päätti lähteä tutkimaan sitä, ja löysikin rikkaan miehen, Stiles McGrawin. Juttu luisti heillä hyvin.

Onko naamanvääntely nyt kuitenkaan kaikista parhain keino tutustua uusiin ihmisiin? Mitähän Stiles sinustakin ajattelee...

Sen jälkeen Jennifer suunnisti nykytaidemuseoon.

Siellä Jennifer tapasi aika..öh..kummallisen miehen jonkanimeäenmuista.com. Mies oli kuitenkin naimisissa, eikä Jennifer muutenkaan tuosta välittänyt. Ystävän hänestä saisi kuitenkin.

Taas sitä ollaan nolaamassa itsensä.

Sitten Jennifer kiiruhti kotiin valmistamaan lempiruokaansa 'juustoa ja pastaa'.

Niinhän siinä käy, kun on väsynyt ja alkaa kokkaamaan. Tulipalohan se siellä.:D

Palomies tuli kuitenkin hätiin.

Jennifer osti uudet kalusteet palaneiden sijalle ja ryhtyi kokkaamaan.(Hauska bugi, huomatkaa Jenniferin ilme:D)

Kivapa siinä pimeässä yksin ruokaa syödä.

Ensimmäinen päivä Sunset Valleyssa oli kohta ohi.

''Onko aivan pakko tiskata..'' Jennifer marmatti. On on, Jennifer rakas. Aivan pakko.

Maalausta jatkamaan. Jos aikoo maalata kauniita taideteoksia, täytyy harjoitella. Harjoitus tekee mestarin, sanotaan :))

Jennifer sai töitä lääketieteen uralta, enkä oikein muista mikä hän oli ensimmäisenä...Ehkä elintenluovuttaja. En ole varma. Jenniferin elämänhaave on siis karismaattinen kitarataituri.

Jennifer tarttui puhelimeen ja soitti Stilesia kylään. Hän toivoi hartaasti, että Stiles tulisi. Mutta ei, häntä ei kuulemma huvittanut tällä hetkellä.

''Miksi ylipäätään on keksitty laskut? Miksi antaa rahaansa pois? Miksi edes laskutetaan? En ymmärrä!'' Jennifer ärisi maksaessaan laskuja.

''Hmmm...Mitähän halpoja kursseja olisi tulossa..Ahaa, kuntokurssi. Sinne voisi mennä, jos muistaa!'' Jennifer innostui. ''Ja kilpailut lauantaina laamastadionilla, sinnehän minä voisin myös mennä!''

Niinpä hän siis pyöräili uudella pyörällään kuntosalille.

''Täytyy olla hyvä kunto lauantaina, jos meinaa pärjätä...'' Jennifer puhisi.

''Kuka tuo on..?'' Jennifer mietti itsekseen ja katseli miestä, joka tuijotti häntä. Hänen sydämensä melkein pysähtyi. Mikä se tunne oli?

Illalla Jennifer nukahti hyvillä mielin. Ennen nukahtamistaan hän mietti, mitä hän oli tänä päivänä tehnyt.

''Onko pakko mennä tänään töihin...Onko pakko nousta...'' Jennifer haukotteli unisena ja nousi istumaan sängylle.

''Pidä huoli tästä eteenpäin, ettet unohdu suihkuun tunniksi! Työt odottavat, enkä minä aio enää ikinä odottaa sinua puolta tuntia kauempaa.'' Jenniferin kuski komensi. ''En, en, en tietenkään...'' Jennifer vakuutti.

''Ei ylennystä vieläkään...Mikä minussa on vialla? Täytyykö minun vaihtaa uraa?'' Jennifer harmitteli töistä tullessaan.

''Hei, tässä Jennifer Speyintar. Onko siellä Connor Frio?'' ''Kyllä, olen minä.'' ''Ai, no sehän on hyvä. Tuletko kylään? Minulla olisi nyt illasta vapaata.'' ''Tulen tuokiossa. Heihei!'' suljettuaan puhelimen Jennifer hihkaisi. ''Ihan supermahtavaa! Tämä on mun tilaisuus, jos se menee hyvin, mun tulevaisuus on ihanaa.'' hän huokaisi ja jäi odottelemaan Connorin saapumista. Mutta tehän ette tiedä, kuka se Connor on? Kohta näette ;)

''Hei Connor!'' Jennifer tervehti. ''No hei Jennifer.'' Connor vastasi. No niin, joko tunnette, kuka tämä Connor on? Hän on se mies, joka tuijotti Jenniferiä kuntosalilla, tietenkin.

''Oletko nähnyt Mona Sim-taideteoksen? Minä kävin sitä katsomassa ihan vasta. Se oli upea!'' Jennifer yritti keksiä puheenaiheen. ''Olen minäkin sen nähnyt. Oletko sinä nähnyt Laukkaavat Simit?'' Connor puolestaan kertoi. ''Olen!''

Ilmeilytuokio. Mukavaa varmasti Jenniferille, että on joku toinenkin naamanvääntelijäkin Sunset Valleyssa.

''Kuule Connor...Minä...Tai siis...Taidan pitää sinusta.'' Jennifer sanoi punastellen. ''Niin minäkin sinusta.'' Connor kuiskasi. ''Ihanaa että tunne on molemminpuolinen.''

Mukavaa on istuskella kahdestaan, lukea kirjaa ja syödä hedelmävoikkaria.

''Heihei Jennifer. Hyvää yötä.'' Connor sanoi lähtiessään, sillä Jennifer oli nukahtanut.

''Vihaan tiskaamista!'' Jennifer tiuski aamulla. Jennifer, koeta ymmärtää, että tulevaisuudessa joudut tehdä niin useamminkin kuin nyt.

''Viikonloppuna pyydän Connoria kylään ja treffeille, se on varmaa. Siis heti urheilukisojen jälkeen.'' Jennifer sanoi vielä ennen kuin astui työautoon.

Pomo antoi Jenniferille tehtäväksi lukea kirjan 'elämän lahja', koska se auttaisi häntä tulevaisuudessa lääketieteen uralla. Niinpä Jennifer sitten luki sen kirjan, varsin sukkelastikin.

Yllättäen Connor soitti Jenniferille. Jennifer vastasi iloisin mielin, ja jutteli hänen kanssaan oikein pitkänkin tovin.

''Namnam, hedelmävoikkaria.'' Jennifer mutusteli valmistamiaan hedelmävoikkareita.

Ja illalla hän taas unelmoi Connorista, kunnes vaipui uneen.

 

Siinäpä se, kiitos niille jotka lukivat. Seuraavan osan ilmestymisestä en osaa sanoa mitään. Ehkä ensi viikolla, ehkä ensi viikon jälkeen. Leirille ainakin menen ma-to, sinä aikana en ehdi pelailla. Mutta, kommentilla saa heittää :D